22.5.2018

Keski-Suomen käräjäoikeuden tuomio 2.10.2014 nro 14/142797

Syyttäjä vaati käräjäoikeudessa A:lle ja hänen veljelleen B:lle rangaistusta laittomasta uhkauksesta. Syytteen mukaan vastaajat olivat 21.8.2011 syytteen teonkuvauksessa tarkemmin selostetuin tavoin uhanneet asianomistajia rikoksella sellaisissa olosuhteissa, että uhatuilla oli ollut perusteltu syy omasta tai toisen puolesta pelätä henkilökohtaisen turvallisuuden tai omaisuuden olevan vakavassa vaarassa.

Vastaajat kiistivät syytteen. He eivät halunneet tulla kuulluksi todistelutarkoituksessa eivätkä nimenneet muutakaan henkilötodistelua.

Käräjäoikeus hylkäsi syytteen. Käräjäoikeuden mukaan asianomistajat eivät olleet osanneet kertoa juuri mitään tekijöiden tuntomerkkejä esitutkinnassa tai pääkäsittelyssä, mutta olivat oikeudessa kuitenkin ilmoittaneet tunnistavansa tekijöiksi paikalla olleet vastaajat, joita he eivät tunteneet entuudestaan. Asianomistajien kertomana oli selvinnyt, että heidän läheisensä olivat syytteessä tarkoitettujen tapahtumien jälkeen etsineet tekijöitä Facebookista ja näyttäneet asianomistajille sieltä löytämiään kuvia A:sta ja B:stä. Asianomistajille ei ollut näytetty vertailukuvia muista henkilöistä. Käräjäoikeus katsoi, että asianomistajien suorittamaa tunnistamista ei voitu pitää luotettavana, jolloin yksinomaan se, että B omisti samanvärisen ja -merkkisen auton, jolla tekijät olivat olleet liikkeellä, ja se, että vastaajat olivat tapahtumayönä olleet paikkakunnalla, ei riittänyt osoittamaan vastaajien syyllistyneen väitettyyn rikokseen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Mikko Pennanen.

Vaasan hovioikeuden tuomio 25.9.2015 nro 15/139664

Syyttäjä ja yksi asianomistaja valittivat hovioikeuteen. Hovioikeus totesi, että kysymys ei ollut ollut esitutkintaviranomaisten järjestämästä tunnistamistilaisuudesta, vaan asianomistajien läheiset olivat pyrkineet omatoimisesti selvittämään tekijöitä ennen viranomaisten puoleen kääntymistä. Vain vastaajia esittävien valokuvien käyttäminen tunnistamistilanteessa oli tehnyt erehtymisen mahdollisuuden varteenotettavaksi. Tunnistamisen luotettavuutta heikensi myös se, ettei sitä ollut järjestetty niin, että asianomistajat olisivat toisistaan erillään tunnistaneet epäiltyjä tekijöitä. Lisäksi asianomistajien tiedossa oli tuolloin ilmeisesti jo ollut, että toinen kuvissa esiintyvistä henkilöistä omisti samanlaisen auton kuin se, jolla tekijät olivat liikkuneet.

Hovioikeuden mukaan tunnistamisen luotettavuutta lisäsi kuitenkin se, että havaintojen tekijät eivät olleet nauttineet alkoholia, että paikalla oli ollut riittävä valaistus, että tekijät olivat tulleet hyvin lähelle asianomistajia ja että valokuvista tunnistaminen oli tapahtunut varsin pian tapahtumien jälkeen. Tunnistamisen oikeellisuutta tuki myös se, että tekijöiden käytössä oli ollut B:n omistamaa henkilöautoa vastaava auto.

Harkittuaan esitettyä selvitystä kokonaisuutena hovioikeus katsoi syytteen toteen näytetyksi ja tuomitsi molemmat vastaajat sakkorangaistukseen sekä korvausvelvollisuuteen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Eija-Liisa Helin, Annette Laukkonen ja Eerika Hirvelä.

Hovioikeuden tuomio on jäänyt lainvoimaiseksi B:n osalta.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Kysymyksenasettelu

1. A on vaatinut, että hänen sallitaan syyttömyytensä tueksi vedota hänen vasta Korkeimmassa oikeudessa nimeämäänsä, hovioikeuden tuomion jälkeen toimitetussa lisätutkinnassa ilmenneeseen uuteen henkilötodisteluun. Asiassa on siten kysymys ensinnäkin siitä, saako A vedota vasta Korkeimmassa oikeudessa nimeämäänsä todisteluun. Mikäli uuden todistelun esittäminen sallitaan, kysymys on todistelun merkityksestä asiassa.

Muutoksenhakijan oikeus vedota uusiin todisteisiin Korkeimmassa oikeudessa

2. Kysymys on muutoksenhausta asiassa, jonka hovioikeus on käsitellyt toisena oikeusasteena. Muutoksenhakijan oikeutta vedota Korkeimmassa oikeudessa uusiin todisteisiin on tällaisissa asioissa rajoitettu oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 7 §:n 1 momentissa olevalla, niin sanottua prekluusiota koskevalla säännöksellä. Säännöksen mukaan muutoksenhakija ei saa vedota muihin seikkoihin ja todisteisiin kuin niihin, jotka on esitetty alioikeudessa tai hovioikeudessa, paitsi milloin hakija saattaa todennäköiseksi, ettei hän ole voinut vedota seikkaan tai todisteeseen alemmassa tuomioistuimessa tai että hänellä muuten on ollut pätevä aihe olla tekemättä niin.

3. Mainittu säännös koskee sanamuotonsa mukaan kaikenlaisia asioita ja siis myös rikosasioita. Sanamuodon mukaan tulkittuna säännöksen soveltaminen ei myöskään riipu siitä, millä perusteella asiassa on myönnetty valituslupa.

4. Säännöstä sovellettaessa on kuitenkin perusteltua ottaa huomioon sääntely, joka koskee lainvoiman saaneen rikostuomion purkamista uuden todistelun perusteella. Tätä koskevan oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 8 §:n 3 kohdan mukaan lainvoiman saanut tuomio rikosasiassa voidaan syytetyn eduksi purkaa, jos vedotaan seikkaan tai todisteeseen, jota ei aikaisemmin ole esitetty, ja sen esittäminen todennäköisesti olisi johtanut syytetyn vapauttamiseen tai siihen, että rikokseen olisi ollut sovellettava lievempiä rangaistussäännöksiä, tahi on erittäin painavia syitä, katsoen siihen mihin näin vedotaan ja mitä muutoin käy ilmi, saattaa uudelleen tutkittavaksi kysymys, onko syytetty tehnyt sen rikollisen teon, joka on luettu hänen syykseen.

5. Haettaessa lainvoiman saaneen rikostuomion purkamista syytetyn eduksi uusiin todisteisiin vetoamista ei siis ole rajoitettu prekluusiosäännöksellä. Lainkohdan esitöissä on katsottu, että kun syytetty ei rikosasiassa periaatteessa ole todistusvelvollinen, ei hänen viakseen voida lukea, ettei hän jo jutussa ole vedonnut johonkin tiedossaan olleeseen seikkaan tai todisteeseen (HE 14/1958 vp s. 9).

6. Valitusluvan myöntämisen perusteita koskevan oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan valituslupa voidaan myöntää muun ohella silloin, kun siihen on erityistä aihetta asiassa tapahtuneen sellaisen oikeudenkäynti- tai muun virheen takia, jonka perusteella ratkaisu olisi purettava tai poistettava. Valituslupajärjestelmän säätämiseen johtaneissa lain esitöissä on tämän niin sanotun purkuperusteen osalta todettu, että tuomioistuimen ratkaisu voi osoittautua sellaiseksi, että se olisi oikeudenkäymiskaaren 31 luvun nojalla purettavissa. Esitöiden mukaan on tarpeetonta, että asianosainen joutuu näissä tilanteissa odottamaan hovioikeuden ratkaisun lainvoimaiseksi tuloa ennen kuin hän voi saattaa sen poistamista tai purkamista koskevan hakemuksensa Korkeimman oikeuden tutkittavaksi (HE 106/1978 vp s. 14). Esityölausumasta ilmenevällä tavalla mahdollisuus saada valitusasia Korkeimman oikeuden tutkittavaksi purkuperusteella perustuu siten erityisesti tavoitteeseen vähentää tarvetta ylimääräiseen muutoksenhakuun.

7. Purkuperusteeseen nojautuvan valituslupaperusteen säätämisen taustalla vaikuttavien, säännönmukaista ja ylimääräistä muutoksenhakujärjestelmää tältä osin yhdistävien taustasyiden vuoksi Korkein oikeus pitää perusteltuna tulkintaa, jonka mukaan sellaisessa tilanteessa, jossa valitusasiassa esitettyjen uusien todisteiden perusteella täyttyisivät lainvoiman saaneen rikostuomion purkamiselle oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 8 §:n 3 kohdassa säädetyt edellytykset, muutoksenhakija saa vedota näihin todisteisiin, vaikkei hän olisikaan saattanut todennäköiseksi, ettei hän ollut voinut vedota niihin alemmassa tuomioistuimessa tai että hänellä muuten oli ollut pätevä aihe olla tekemättä niin.

Arviointi tässä asiassa

8. A on Korkeimmassa oikeudessa nimennyt itsensä ja neljä muuta henkilöä kuultavaksi todistelutarkoituksessa sen toteen näyttämiseksi, että hän ei ollut tehnyt syytteessä väitettyä tekoa vaan oli ollut sen tapahtuessa muualla. A on liittänyt Korkeimmalle oikeudelle tekemäänsä muutoksenhakemukseen hovioikeuden tuomion jälkeen suoritetusta lisätutkinnasta laaditun esitutkintapöytäkirjan. Todistajiksi Korkeimmassa oikeudessa nimetyt henkilöt ovat esitutkinnassa kertoneet, että A oli ollut rikoksen tapahtuma-aikana kotonaan ja että eräs nimetty sukulaismies oli ollut A:n veljen kanssa autoilemassa tapahtumayönä. Nimetty sukulaismies on esitutkinnassa rikoksesta epäiltynä kertonut tapahtumista samalla tavalla.

9. Korkein oikeus katsoo, että A on vedonnut valituksessaan sellaiseen uuteen selvitykseen, joka lainvoiman saaneen rikostuomion purkamista koskevassa asiassa esitettynä johtaisi tuomion purkamiseen ja asian palauttamiseen alempaan tuomioistuimeen uudelleen käsiteltäväksi. Suoritetussa lisätutkinnassa esille tulleen perusteella olisi näet oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 8 §:n 3 kohdassa tarkoitetulla tavalla erittäin painavia syitä saattaa uudelleen tutkittavaksi kysymys, onko A tehnyt sen rikoksen, joka on hovioikeudessa luettu hänen syykseen.

Korkeimman oikeuden johtopäätös

10. Kun valituksen tueksi esitetyn uuden selvityksen esittäminen olisi todennäköisesti johtanut tuomion purkamiseen, jos se olisi esitetty lainvoiman saaneen tuomion purkamista koskevassa asiassa, A saa edellä kohdassa 7 esitetyn mukaisesti tässä valitusasiassa nimetä uudet todistajat kuultaviksi. Näin on siitä huolimatta, ettei hän ole saattanut todennäköiseksi, ettei hän ollut voinut nimetä heitä kuultaviksi jo alemmassa tuomioistuimessa tai että hänellä muuten oli ollut pätevä aihe olla tekemättä niin.

Asian jatkokäsittely

11. A:n nimeämän uuden henkilötodistelun esitettäväksi hyväksymisen johdosta asian oikeudenkäyntiaineisto muuttuu merkittävästi verrattuna siihen aineistoon, jonka pohjalta asia on ratkaistu alemmissa oikeusasteissa. Asiassa on siten tarpeen järjestää suullinen käsittely henkilötodistelun vastaanottamiseksi ja esitetyn näytön harkitsemiseksi kokonaisuutena.

12. Mikäli todistelu otettaisiin vastaan Korkeimmassa oikeudessa, asiassa voitaisiin antaa välittömästi lopullinen ratkaisu. Toisaalta tämä tarkoittaisi sitä, että nyt nimetty henkilötodistelu tulisi arvioiduksi vain Korkeimmassa oikeudessa. Tätä vaihtoehtoa vastaan puhuu oikeusjärjestyksen lähtökohtiin kuuluva asianosaisen oikeus muutoksenhakuun myös näytön arviointia koskevista kysymyksistä. Asian pitkästä käsittelyajasta huolimatta Korkein oikeus harkitsee osapuolten oikeusturvan ja oikeusastejärjestyksen huomioon ottaen oikeaksi, että asia palautetaan A:han kohdistuvien vaatimusten osalta käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.

Päätöslauselma

Hovioikeuden ja käräjäoikeuden tuomiot kumotaan A:n osalta.

Asia palautetaan Keski-Suomen käräjäoikeuteen, jonka tulee viipymättä omasta aloitteestaan ottaa asia A:n osalta uudelleen käsiteltäväkseen ja ottaen huomioon palauttamisen syy siinä laillisesti menetellä.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Ilkka Rautio, Tuomo Antila, Päivi Hirvelä, Lena Engstrand ja Mika Ilveskero. Esittelijä Anna-Maija Ruohoniemi.